Itämeren rohkein kulttuurikaupunki

Helsingistä ei ole kilpailemaan koolla tai kulttuuritarjonnan määrällä Pietarin, Tukholman ja Kööpenhaminan kanssa. Laadussa ja rohkeudessa suuremmat kaupungit sen sijaan on helppo päihittää.

Kaupunkitapahtumat, festivaalit, pysyvät museot, orkesterit ja teatterit tekevät aidon kulttuurikaupunkin. Helsingin juhlaviikoista pitää kasvattaa koko kaupungin käyntikortti, joka tunnustetaan Euroopan ehdottomaan festivaalikärkeen. Rapistumaan päässeestä Aleksanterin teatterista on kaupungin johdolla kunnostettava helsinkiläisten iloksi laadukas vierailunäyttämö. Jatkuvasti uutta yleisöä houkutteleva ja nopeasti paikkansa vallannut tanssitaide ansaitsee oman areenan: ammattilaisten toivomalle Tanssin talolle on kaupungissa jo paljon kysyntää.

Kulttuuri kuuluu kaikille, ei vain marmoritalojen numeroiduille ensi-iltapaikoille keskustan ytimeen. Tapahtumien on levittäydyttävä myös julkiseen kaupunkitilaan, eikä karnevaalitunnelmaa saa säikähtää. Uusi Musiikkitalo on orkesterimaailmassa mahtava edistysaskel, jonka pituus mitataan myös siinä, miten monipuoliseksi se tarjonnassaan venyy.

Muistetaan, miten Espanjan unohdettu Bilbao on lyhyessä ajassa kiivennyt matkailijoiden ja kulttuurinystävien suosikiksi. Tapahtuma- ja kulttuuritarjonnan pitää ilahduttaa niin kaupungin asukkaita ja lähiseudun eläjiä kuin houkutella matkailijoitakin. Hieman jännittävämpi ja iloisempi Helsinki voisi tyydyttää nykyistä suuremman osuuden vähitellen vaurastuvien itänaapureidemme kaupunkilomailun nälästä.

 

Enemmän:

Vähemmän:

Helsingin Juhlaviikkoja ja muita festivaaleja

Huippulaatua ja uusia taidemuotoja

Vierailevia teattereita ja muita taideryhmiä

Tilaa tanssitaiteelle

Odotuksia uutta Musiikkitaloa kohtaan

Matkailijoita

Sunnuntaisin kiinni olevia ravintoloita, kahviloita ja näyttämöitä

Pölyttynyttä laitoskulttuuria

Keskinkertaisuutta ja varmoja nakkeja

Ilottomuutta ja tiukkapipoisuutta

Nurkkakuntaisuutta